Archive for category Vinkit

Auton lisätarvikkeet

Autoa ja ajamista varten myydään paljon erilaisia lisävarusteita ja -tarvikkeita, joiden avulla autosta saa siistimmän ja autoilusta huomattavasti mukavampaa ja jopa turvallisempaa.

Järjestä auton sisusta

Siisti ja viihtyisä auto takaa paljon mukavamman ajokokemuksen reitille kuin reitille. Auton sisätiloihin on saatavilla paljon erilaisia koristeita, tunnelmaa tuovia sisävaloja sekä hyödyllisiä ja käytännöllisiä lisävarusteita, kuten esimerkiksi erilaisia roskiksia tai mukitelineitä.

Turvallisuus on ykkösasia

Auton turvallisuutta voi lisätä esimerkiksi turvaverkolla tai lisäämällä erilaisia ratkaisuja tavaroiden turvalliseen kuljettamiseen. Kuljetettava lasti tulee aina olla sidottu tai lastattu asiallisesti, jotta mahdollisissa onnettomuustilanteissa ne eivät lennä matkustajien tai kuljettajan päälle. Myöskin eläimet sekä lapset tulee kyyditä turvallisesti ja asiallisesti tilanteen vaatimilla varusteilla. Eläimen olisi hyvä olla kolariturvallisessa häkissä, kun taas pieni lapsi tulee kuljettaa joko turvakaukalossa tai istuimessa liikenneturvallisuuslakien mukaisesti.

Lisävarusteet auton ulkopuolelle

Myös auton ulkonäköä voi piristää erilaisilla koristella ja tarvikkeilla. Tarvikkeiden kirjo on hyvin laaja aina hauskoista asusteista hyödyllisiin tarvikkeisiin, kuten esimerkiksi lisävaloihin. Myöskin parkkipaikan turvallisuus kannattaa huomioida ja mahdollisesti lisätä esimerkiksi valaistusta omassa kotipiirissä auton parkkeeraamispaikan lähelle. Ulkotiloihin on saatavilla myös erilaisia ulkotelttoja autoja varten.

Osta auton lisätarvikkeet netistä

Arjen kiireissä ei aina välttämättä ehdi lähteä kaupoille. Tällaisia tilanteita varten on helpottamassa verkkokauppa, jonka laajasta valikoimasta löytyy kaikki tarpeellinen. Ja mikä parasta, kotiin kuljetettuna! Tässä on muutakin katseltavaa, sillä verkkokaupan valikoimasta löytyy ihan kaikkea.

Autoista inspiraationsa saaneet kasinopelit

Nykypäivän kasinoilta voi löytää lähes minkälaisia tahansa pelejä eri teemoihin ja aikakausiin sijoittuen. Ei ole siis ihmekään, että netin erilaiset kasinot ovat ottaneet myös autoteemaiset slotit valikoimaansa. Nämä slotit sopivat erityisen hyvin autoista ja rallista kiinnostuneille pelaajille, mutta myös puhtaasti kasinopelien huumasta nauttiville harrastajille. Tässä artikkelissa käymme tarkemmin läpi autoteemalla varustettuja kasinopelejä.Autot ovat innoittaneet vuosien saatossa niin kolikkopelejä, elokuvia, musiikkia ja taidetta. Autoaiheisia kolikkopelejä löytyy useilta eri nettikasinoilta, kuten Videoslots, ja ne pursuavat uudenaikaista grafiikkaa ja taustalla soivaa räväkkää musiikkia. Hauska elämys pelin parissa on taattu. Autoilla varustetuista kolikkopeleistä pelaaja voi etsiä itselleen jännitystä ja vauhdin huumaa synkän arjen keskellä.

Autoteemalla varustetut kolikkopelit

Rally Slot Game on yksi netistä löytyvistä kolikkopeleistä, joka tarjoaa elämyksiä autoista kiinnostuneille pelaajille. Pelin on kehittänyt Leander Games, joka on yksi slottipelien tuottajien parhaimmistoa. Rally Slot Game -pelissä on myös bonuspeli, joka tuo pelaajalle muhkeampia voittoja kuin tavallinen peruspeli. Mikäli pelaaja pääsee koko rallin läpi, odottaa edessä erikoispalkinto.Freaky Cars Slot Game on toinen netistä löytyvä kolikkopeli, jossa pelaajan tuurilla on paljon merkitystä. Pelin on valmistanut GamesOs-pelinvalmistaja. Pelaaja voi voittaa 10–400 euroa yhdellä kierroksella pelatessaan korkeammilla panoksilla. Crazy Cars Slot Game on kolikkopeli, joka tarjoaa pelaajalleen ilmaisia kierroksia peruspelin lisäksi. Pelaajan voittaessa ylimääräisiä kierroksia, ei tämän tarvitse käyttää lainkaan omaa rahaansa.

Miksi siis pelata autokolikkopelejä?

Jos pinkkiä ja glitteriä täynnä olevat prinsessapelit eivät kiinnosta lainkaan, on hyvä siirtyä toisenlaisen aihepiirin pariin. Autot ovat innoittaneet valtavan määrän erilaisia pelejä, ja nyt teema on rantautunut yleisön pyynnöstä myös kolikkopelien maailmaan. Mikä olisikaan mukavampaa, kuin räiskyvän nopeat autokolikkopelit, joissa voitot kipuavat suuriin summiin ja grafiikka on suunniteltu hienosti viimeistä yksityiskohtaa myöten.Kaikkien yllämainittujen kolikkopelien teoreettisen takaisinmaksun prosentti on yli 95. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että peli on luotu hyödyttämään muitakin kuin vain pelintarjoajaa itseään. Kolikkopelit ovat myös hauskoja ja helppoja ymmärtää, joten kuka tahansa voi kokeilla onneaan niiden parissa. Astu rohkeasti autojen maailmaan slottipelien muodossa ja voita itsellesi muhkeita summia rahaa!

Erikoisosia katuautoosi

Asentamalla turboahtimen autoosi voit kohottaa moottorisi tehoa huomattavasti. Keskeisiä ahtimen osia ovat turbiini ja kompressori. Dieselmoottoriin asennettuna turboahdin parantaa hyötysuhdetta. Kaiken kaikkiaan turboahdin hyödyntää pakokaasun energiaa, joka muutoin olisi pölissyt hukkaantuneena tielle.Moottorin tehoa voidaan kohentaa turbon avulla vielä paremmin, kun asennat autoosi myös välijäähdyttimen eli intercoolerin. Moottorin teho paranee, koska jäähdytetty ahtoilma on tiheämpää ja happipitoisempaa, mikä lisää polttoaineen syöttöä. Välttääksesi liiallisen ahtopaineen, voit harkita hukkaportin asennusta. Näitä käytetään esimerkiksi kilpamoottoreissa.Ilmansuodattimen tarkoitus on puhdistaa polttomoottorin imuilmasta epäpuhtaudet, jotta moottorin imusarjaan johdettu ilma olisi mahdollisimman puhdasta. Se on vaihdettava aina suodatustehon laskiessa, jolloin suodatin on tukkeutunut ilmassa olevasta pölystä ja liasta. Ilmansuodattimen kestoaika ei ole riippuvainen kilometrimäärästä, vaan siitä, miten pölyisissä olosuhteissa ajoneuvoa on ajettu. Auton sisäilmasuodatin puolestaan pitää ohjaamon ilman pölyvapaana.Monet autojen toiminnoista ovat nykyisin tietokonejärjestelmien yhteyteen rakennettuja. Näihin kuuluvat esimerkiksi eletroninen moottorinohjaus, lukkiutumattomat jarrut sekä luistonesto. Ajotietokone on mittaristo, joka ei vaikuta auton ominaisuuksiin: se on yksinomaan näyttö auton toiminnoista ja olosuhteista autoa ajettaessa. Mittareita voi uusia tai lisätä autoon, vaikka yleisesti ne alkavatkin olla vakiovarusteita melkein kaikissa merkeissä. Mittareita uusittaessa ajotietokone asetetaan ”siirtotilaan”, jolloin uusia asennuksia voidaan tehdä mittaristoon.Automerkeistä ja mallin sekä varustetason vaihtoehdoista riippuen ajotietokone ilmoittaa esimerkiksi polttoaineen kulutuksen ja riittävyyden hetkittäin tai keskimääräisesti. Muita tietoja ovat mm. akunvaraus, polttoaineen riittävyys, rengaspaine, ulkolämpötila jne. Tiedot auttavat polttoainesäästöissä sekä huoltotoimenpiteitä suunnitellessa.Eletroniikan ja tietokoneiden avulla pystytään säätämään auton tehoja. Ensinnäkin nämä järjestelmät on helppo lukea elektronisesti asiaankuuluvalla laitteistolla, joka kertoo esimerkiksi sattuneista vioista. Autotekniikan kehittyessä tietokonejärjestelmät tulevat hallitsemaan yhä kasvavissa määrin ajolaitteiden toimintaa.

WRC-autojen erikoisosat

Kahden edellisen vuoden ralliautoilun maailmanmestari, Sébastien Ogier, on hyvin tottunut ajamiseen erikoisvarusteisella autolla. Hänen taitava ja rohkea ajotyylinsä kiidätti miehen Citroënin tallin leipiin vuonna 2009, jossa hän saavutti ykköskuljettajan aseman vuoteen 2011 mennessä.Tämän jälkeen hän otti ralliautoilusta vuoden tauon, jonka aikana Ogier avusti Volkswagenia heidän kehittäessään Polo WRC –ralliautoa. Nykyisin Ogier ajaa Volkswagen Pololla ja on kahden maailmanmestaruuden jälkeen mitä ilmeisimmin erittäin tyytyväinen tallin tuloksiin sekä omaan panokseensa auton kehittelyvaiheessa.Ogierin on hyvin kunnianhimoinen sekä määrätietoinen kuljettaja, eikä yhdeksän osakilpailuvoittoa yhden kauden aikana olisi mahdollista ilman näitä luonteenpiirteitä. Ennen ralliuraa Ogier oli mukana hiihtourheilussa laskettelun ohjaajana ja pelasi ammattilaisena petankkia, joka on Ranskan kansallispeli. Ralliuralle mies ryhtyi vasta 22-vuotiaana ja löysi tästä itselleen lajin, jossa hän on kyennyt kylvämään menestystä suhteellisen lyhyessä ajassa.Ogierin Volkswagen Polo on autotyypiltään nelitahtinen ja turboahdatulla moottorilla varustettu kisa-auto, jossa on välijäähdytys. Autossa on hydraalinen, kuusivaihteinen kilpavaihteisto pysyvällä nelivedolla. Autosta ei löydy oletettavasti yhtää ainoaa liikkuvaa osaa, jota ei olisi paranneltu ja säädetty kaikkien mahdollisten nykytekniikkojen ja tietojen mukaan huippukuntoon. Teknisestä puolesta kiinnostuneille netistä löytyy yksityiskohtaisia selvityksiä auton kokoonpanosta. Kaksi viimeisintä maailmanmestaruutta olivat Volkswagenin ensimmäiset WRC-sarjan kisoissa kautta aikojen.Ogierin ennustetaan kamppailevan vahvasti WRC-mestaruudesta tänäkin vuonna. Esimerkiksi Betsson antaa Ogierin mestaruudelle kertoimeksi 1.35, mikä on huomattavan alhainen hänen kanssakilpailijoihinsa verrattuna. Rallin kuvioihin kuuluu sen arvaamattomuus, joten sivustoa kannattaa pitää silmällä myös kilvan aikana. Kertoimet vaihtelevat ja ennakkosuosikki Ogierkin voi tuskailla alkukauden aikana, jolloin voi olla oikea hetki nousevien kertoimien hyödyntämiseen.Citroenin mekaanikot ovat tuskin levänneet auton kehittelyn suhteen hekään. Citroen DS3 WRC on ollut vuosien varrella erittäin voittoisa auto WRC-kilpailuissa. Sébastien Loebin osa-aikainen paluu on jo ehtinyt aiheuttaa sanasotia rallitallien kesken, erityisesti Citroenin ja Volkswagenin välillä. Saattaakin olla, että tulemme näkemään syytöksiä ja riitoja pitkin tulevaa rallivuotta. Näiden tallien välillä tullaan myös käymään kovimmat kamppailut mestaruudesta. Muistakaamme, mukana on ajamassa myös kärkeen himoava Latvala, joka on monien mielissä vahva yllättäjäehdokas tälle kaudelle. Myös Latvalalla on allaan Volkswagenin huippuauto.

Oikeiden osien hankkiminen autoosi

Aloittelevan tuunaajan kannattaa aluksi miettiä, mitä automerkkiä lähdet muuntelemaan. Suomessa on osia helpoimmin saatavissa Hondaan, Toyotaan ja Nissaniin. Myös Volkswagenin ja BMW:n osia on melko helposti löydettävissä – näihin autoihin käyvät parhaiten valmistajan omat osat. Tutki hintoja ja osien saatavuutta saadaksesi käsityksen työn kuluista ja vaivasta. Varaudu osien tilaamiseen ulkomailta, etenkin Saksasta tai Yhdysvalloista, varsinkin etsiessäsi hyvätasoisia osia.Jos aiot tilata osia ulkomailta yksityishenkilöltä tai esimerkiksi eBay Motorsissa toimivalta jälleenmyyjältä, ota selville niiden sopivuus esimerkiksi Suomen oloihin sekä niiden laillisuus maassamme. Esimerkiksi vanteiden koosta on hyvä kysyä katsastuskonttorilta alustavaa tietoa ennen uusien vanteiden ja renkaiden hankkimista.Auton pakoputkistoa on melko helppo muuttaa, sillä niihin löytyy varaosia runsaasti. Hanki tietoa erihintaisten osien kestävyydestä ja mieti, millaisen hyödyn saat eri osien asentamisen tuloksena. Ostatko halvan ja vaihdat usein, vai ostatko kalliimman – vai ehkä osan, joka kestää pidempään ja lisää mahdollisesti myös moottorin tehokkuutta. Voit lukea lisää osien ostamisesta artikkelistamme ”Mistä ostaa auton tilausosat”.Lukeminen mahdollisimman paljon asiasta ennen osien ostamista auttaa sinua saamaan hyvän käsityksen eri käytännöistä. Mainioita tiedonlähteitä ovat autolehdet, netti ja ammattikirjallisuus. Jos mahdollista, keskustele myös asiantuntijoiden kanssa – esimerkiksi ammatikseen työskentelevän mekaanikon kanssa, joka ei ole vastuussa osien myynnistä. Eri henkilöillä saattaa olla eriäviä mielipiteitä näiden omasta kokemuksesta riippuen, joten yhtä oikeaa vastausta ei ehkä edes aina ole. Tiedonhaun myötä oma tietoisuutesi aiheesta karttuu nopeasti, jos olet vain riittävän motivoitunut oppimaan.

Mistä ostaa auton tilausosat

Erikoisvarusteiden hankkiminen autoon on suosittu tapa tehostaa sen ominaisuuksia sekä tyylitellä ulkonäköä. Jos tiedät haluamastasi osasta jo entuudestaan paljon, saatat pystyä hankkimaan sen edullisesti verkkokauppojen välityksellä. Ostaminen netistä ei ole kuitenkaan varmin tapa saada parasta hintaa tai edes teknisesti parasta vaihtoehtoa autollesi. Ostamalla osat erikoisliikkeistä saat asiantuntevaa opastusta sekä helpomman palautusmahdollisuuden, mikäli ostos on mennyt pieleen. Varminta myös on, että liikkeessä olevat osat ovat laillisia sekä suomenkielisillä ohjeilla varustettuja. Oma paikallinen liikkeesi palvelee sinua monesti parhaiten auttamalla tilauksissa ja lähetyksissä.Autoliikkeiden runsaus takaa ostajalle hyviä tarjouksia, joita kannattaa käyttää hyväkseen. Joissakin tapauksissa voit kokeilla tinkimistä, kunhan et mene kohtuuttomuuksiin! Huuto.netin tapaisista huutokaupoista ostaminen netin välityksellä ei ole aina suositeltavaa, vaikka säästöt houkuttelisivatkin niitä käyttämään. ”Sika säkissä” -sääntö pelaa yhä: saatat jäädä katumaan odottamaasi huonompilaatuista ostosta, jolle ei tulekaan olemaan käyttöä. Harkitse tarkkaan.Jos ystäväpiirissäsi on alan ammattilaisia, jotka voivat avustaa sinua hankinnoissasi, kannattaa heidän apuaan käyttää ainakin suuremmissa ostoksissa. Netissä kahlaaminen on yhtä vaivatonta kaverin kanssa kuin yksinkin. Voitte myös vertailla asioita vaihtamalla tietoja sivuista ja niillä esiintyvistä kohteista. Netti on hyvä paikka osien etsiskelyn aloittamiseen ja tiedon löytämiseen. Kaikilla alan ammattiliikeillä on kattavat nettisivut, joita voi tutkia ennen liikkeeseen menemistä. Matka saattaa säästyä myös puhelinkeskustelulla, joten toimintaa on helppo tehdä kotoa käsin.